lauantai 29. huhtikuuta 2017

Viimeinen venytys

Oorait, viimeinen viikko pärähtää kohta käyntiin!
Kieltämättä tää aika on mennyt liian nopeasti, toki suurin osa ajasta mitä täällä olin meni töissä. Pari harvaa päivää sai siunattua matkailulle ja Maltan maisemissa seikkailulle.
Vielä ois selätettävänä 5 aamuvuoroa ja sit ois kaksi vapaata ennen Suomeen päin poistumiseen. Tää teksti jää vähän lyhyeen, sillä paljoa ei ole kerennyt tapahtua viimeisen kirjoituksen ja tämän välillä.



torstai 20. huhtikuuta 2017

Loppu lähenee

Noniin, viime kerrasta on taas enemmän aikaa kuin yleensä, mutta täällä ollaan taas kirjoittelemassa.
Viimeisen viikon aikana en oo paljoa kerennyt tekemään paitsi viime lauantaina käytiin taas kämppiksen kanssa seikkailemassa Maltan luonnossa. Kävimme Kippari-Kallen kylässä jonka jälkeen lähdimme kiertelemään alueen ympäristöä. Töitä puskiessa huomaa kuinka aika lentää sillä Maltalla olo aikaa on enää jäljellä noin 2 viikkoa enää. Suomeen paluu ja valmistuminen lähenee päivä päivältä ja tuntuu siltä etten ole kerennyt tekemään muutakuin töitä 😅    

tiistai 11. huhtikuuta 2017


Noniin, kirjoitellaan tänne taas kun sitä aikaa on. Kuuden päivän työputki on selätetty ja sain tänään mahdollisuuden lähtee käymään Maltlaisessa linnakeessa,  joka on muutettu museoksi. Museolla oli oma kierroksensa, jossa meille esiteltiin 1800 luvun musketteja ja seliteltiin kuinka ne toimivat. Plus siellä oli jäätävän kokoinen ja se pystyi ampumaan tarkasti 5 mailin päähän (osumisprosentti 99%), mutta juttuna olise että kohteen täytyi kulkea 2mp/h että tämä tarkkuusprosentti saavutettiin. Kanuunan patruuna painoi noin tonnin joten tykillä oli todellakin kokoa. 
  
  

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Nyt niitä kuvia !

Oorait, tää mitä todennäköisemmin näyttää tosi huonosti asetellulta, mutta voin luvata että yritin parhaani tän tekemisessä. Anyhow, tässä näitä kuvia sitten on. Osa on otettu kun olin reissaamassa Red Castelella ja osa on otettu kun olen ollut yövuorossa ja muutenkin Valletan näkymää. Koitan taikoa näitä lisää tänne, kun aikatauluni minulle sen sallii. 

   


 

  
 









 


perjantai 31. maaliskuuta 2017

Yövuorot ❤️

Noniin on vihdoin aika palata tänne kirjoittelemaan. Tässä parin päivän hiljaisuuden aikana kerkesin käydä tekemässä pari yövuoroo ja kävin myös sitten kämppikseni kanssa vähän Maltaan tutustumassa. Yövuorot on omalla tavallaan erillaisia, mutta erittäin raskaita. Siellä on rento ja leppoisa meno, joka tekee siitä ruumillisesti raskasta. En todellakaan valita, mutta on se vaan raskasta. Se hiljaisuus mikä laskeutuu siinä klo 2 aikaan aamusta on todella raastava, rupee väsyttämään, mutta tiedät ettet voi nukkua. Anyhow niistä on hyvällä omatunnolla selvitty ja tullaan selviämään. Nyt 2 vapaapäivää myöhemmin olo on raikas ja valmis taklaamaan lisää vuoroja. Tänään tuli sitten vaihdettua työarkea sen verran, että käytiin paikassa nimeltä "Red Castle" se on vähän pohjoisemmassa kuin Valletta, joten matkaan sinne meni bussilla sellainen 40min plus se pari hassua kilometriä käveltiin sen ympäristöä. Linna näyttää isolta, kun sitä katsoo kauempaa, mutta ei pidä sen antaa huijata, sillä kun sen lähelle pääsee se ei näytä enää niinkään isolta, toki onhan se komea kuin mikäkin. Nyt ei auta muutakuin ottaan unta kalloon et jaksaa olla viikonlopun töissä !

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Töitä, töitä ja vähän lisää töitä

Elikkäs, kävin tekemässä ensimmäisen yövuoron ja voin sanoa, että se oli mielenkiintoinen omalla tavallaan. Ilta alkoi, kuin mikäkin normaali vuoro. Juttuna olise, että olin työmaalla vasta klo 22. Homma oli simppeli, eikä mitenkään mieleltä ja ruumiilta rasittava. Helposti ja lyhyesti sanottuna, oltiin asiakkaita ja ehkä hieman humalaisessa hukassa olevia asiakkaita varten siellä odottelemassa ja avustamassa. Yllätävän hiljaista oli alkuillasta ja ehkä jollain tavalla tylsä, mutta heti kun asiakas saapui sisään ohjeita tarvitsen nappasin ylös heti. Aamulla kun töistä lähdin siinä aamu kuuden  ja seitsemän rajamailla olin yllättynyt kuinka lämmintä ulkona olikaan, ainakin +15. Kotiin päästyä nappasin itseni heti nukkumaan, mutten voinut nukkua paljon sillä seuraavana aamuna piti olla jo taas klo 9 valmiina työpaikalla, joten tein viisaan päätöksen ja nukuin muutaman tunnin ja sitten yrittää illalla enemmän. Se oli hyvä idea, mutta kun ilta koitti ja tiesin, että täytyisi rueta unille, niin eihän se sitten väsytäkkään enää ollenkaan vaan tekee mieli tehdä jotain. Onneksi löysin itselleni tarpeeksi hyvän asennon ja sain jopa untakin kalloon ennen seuraavaa vuoroa. Kallo kylmänä ja töitä vaan !

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Asettuminen

Pari päivää tässä nyt on vierähtänyt ja on päässyt hieman asettumaan ja hakemaan unirytmiäkin jopa takaisin. Työt ovat alkanut lupaavalla tasolla, hotelli on kyllä erittäin kaunis sisältä ja ulkoa. Sisällä on ihan erillainen tunnelma kuin ulkona (tämä voi johtua hyvästä ilmastoinnista) mutta ei karata aiheesta. Malta kaupunkina on arkkitehtuuriltaan erittäin kaunis, paljon vanhoja taloja ja linnakkeita joista näkee miten englanti on vaikuttanut tähän pieneen saareen niinkin paljon. Tänään on jopa aika käydä kiertelemässä kämppiksen kanssa kaupunkia ennenkuin pitää lähteä taklaamaan yövuoro hotelilla.